Majakan rooli on toimia seudullisen ja alueellisen yhteistyön käynnistäjänä. Lähtökohtana toiminnassa on hyödyntää paikallisia, seudullisia, alueellisia ja valtakunnallisia yhteistyöverkostoja ja eri toimijoiden asiantuntemusta uusien toimintojen kehittämisessä ja tarjonnassa.
Kansalaistoiminnan järjestelmällisen yhteistyön, verkostoitumisen ja kumppanuuden yksi hidaste on ollut alueen yhdistystoimijoiden hajanaisuus ja suunnitelmallisen yhteistyön puuttuminen. Tähän tarpeeseen lähdettiin edistämään eri toimijoiden yhteistyötä tietoteknologiaa hyväksi käyttäen rakentamalla JÄRJESTÖTIETOPALVELU - sivusto.
Majakkaverkoston kautta edistämme yhteistyötä, verkostoitumista ja kumppanuutta järjestämällä toimintamme yhteistyöryhmittäin siten, että voimme
- edistää järjestöjen keskinäistä yhteistyötä
- edistää järjestöjen ja julkisen sektorin välistä yhteistyötä
- edistää järjestöjen ja oppilaitosten välistä yhteistyötä
- edistää järjestöjen ja yritysten välistä yhteistyötä
- edistää järjestöjen kansainvälistä yhteistyötä
Tämä edellyttää järjestötoiminnan koordinaatiota ja sitä, että tunnemme
- toimijoiden toimintaympäristön ja olosuhteet
- yhteistyön kehittämiseen liittyvät eri toimijoiden tarpeet ja odotukset























































































